Modernin suomirockin lähettiläs Kehä julkaisee uuden singlen Palanen Kerrallaan 26. toukokuuta. Samana
päivänä myös video kappaleesta julki!
”Sata kertaa tuhannesta nämä biisihommat päätyy roskakoriin jossain vaiheessa prosessia. Nyt kuitenkin
jostain johdatuksesta biisi kirjoitti vähän kuin itsensä. Yhtyeessä on vallinnut jo hyvän hetken hiton hyvä
henki, ja se saa myös työskentelyn ainakin vaikuttamaan iisimältä.”, Juha Isotalo kertoo.
Kappaleen on tuottanut yhtyeen luottomies, ja Suomen kovimpiin tuottajiin lukeutuva Jonas Olsson.
Videon ohjauksesta vastaa mm. Ylen Uusi Päivä –sarjan tiimistä tuttu Onni Vakkuri, Lakea Filmsiltä.
Kehän 2016 julkaistulta III-albumilta julkaistut kaikki kolme singleä nousivat Suomen Spotifyn viraalilistan
kärkisijoille. Albumia on striimattu yhteensä jo yli 500 000 kertaa, ja vanhoja julkaisuja jo yhteensä reilusti
2 miljoonaa kertaa.
Kappale on vuonna 2016 muutoksia läpikäyneen Kehän ensimmäinen kappale jolla kuullaan yhtyeen
uudistunutta kokoonpanoa, jossa rumpalina on Rami Kettunen.
Myöhemmin tänä vuonna kymmenvuotista uraansa juhlistava Kehä kiertää kesällä festareita ja
keikkalavoja kiivaaseen tahtiin.


KEHÄ
Recent Posts
Archive
- toukokuu 2025
- huhtikuu 2025
- helmikuu 2025
- syyskuu 2024
- elokuu 2024
- toukokuu 2024
- elokuu 2023
- kesäkuu 2023
- toukokuu 2023
- helmikuu 2023
- lokakuu 2022
- syyskuu 2022
- elokuu 2022
- heinäkuu 2022
- kesäkuu 2022
- heinäkuu 2020
- maaliskuu 2020
- marraskuu 2019
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- kesäkuu 2018
- toukokuu 2017
- maaliskuu 2016
- lokakuu 2015
- kesäkuu 2015
- huhtikuu 2014
- syyskuu 2012